Hae tästä blogista

perjantai 15. tammikuuta 2016

Deindividuaatio

Rasististen viharyhmien toimintaa on tarkkailtu ja tutkittu vuosikymmeniä, tuo toiminta on siis jo ennalta arvattavaa. Ennalta arvattavuus johtuu ryhmän jäsenien heikosta koulutustasosta ja vähäisestä lukeneisuudesta,  primitiivireaktiot murtautuvat ilman hillintää nopeasti esiin.
-
Erich Fromm kirjassaan "Tuhoava ihminen" kuvaa aggressiota: " Aggressio on hydraulinen ilmiö".  Se tarkoittaa, että aggressio alkaa kuin paine sylinterissä. Paineen tarkoitus on liikuttaa mäntää. Staattisen vaiheen kestettyä riittävästi paine alkaa kasvaa ja lopulta vääjäämättä liikauttaa mäntää tai purkautuu venttiilin kautta. Ihmistä voi arvioida sen suhteen, miten nopeasti paine vaikuttaa. Riittävä yleissivistyksen taso pystyy pitämään paineen matalalla tasolla, koska kyetään tajuamaan syy- ja seuraussuhteita.
Ryhmässä hydrauliikka toimii samoin. Ryhmässä on kuitenkin määräävänä tekijänä deindividuaatio käsite. Epäyksilöllistyminen.


Kursivoidut lainaukset / UTA
"Yhtenäisessä ryhmässä ei yksilö juurikaan ajattele omia tuntemuksiaan ja pysähdy niitä tutkiskelemaan. Hän voi olla hyvinkin tietoinen ryhmäänsä ja itseensä kohdistuvista katseista, läsnä on vastustaja ja myös yleisöä".
Edeltävä näkyy selvästi rasistisissa viharyhmissä, kuten "rajat kiinni" ja jo väistyvä "MV". Kommenttiketjut ovat staattisen vihan ilmaisuja ja vihaa pidetään yllä tukemalla kirjoittajia, joilla on kiinteä suhde ryhmään. Ryhmä torjuu sanallisella väkivallalla ja fyysisellä väkivallalla uhaten ryhmän ulkopuoliset mielipiteet.
Joukossa tyhmyys tiivistyy - sananlasku kuvaa tätä ilmiötä.

-
"Deindividuaation, erityisesti sen pahamaineisuuden taustalla voikin nähdä vaikutteita Freudin teoriasta, jossa epäyksilöllistyminen ikään kuin höllentäisi yliminää (joka sisältää käyttäytymistä koskevat rajoitukset ja kiellot), ja päästäisi ilman muuta valloilleen juuri aggressiivisuuden - tai seksuaalisuuden."
Yliminän heikentyminen näkyy selkeästi ylilyönteinä uhkailun tullessa äärirajoilleen, kunnes verbaalin kyvyn puute lyö takaisin ja syntyy tahatonta ironiaa.

Viharyhmän viha on niin läpitunkematonta, että ryhmän viesti hukkuu aggression ilmiasuun, eikä viestiä saada ymmärrettävään muotoon. Jalkapallohuliganismi on tätä samaa, mutta koska Suomessa ei sitä juuri ole, viharyhmien ihmiset käyvät helpoiten saavutettavaa vihollista vastaan. Vihollisen ajatusmaailma ei sinällään merkitse, hydraulisen paineen kohistessa tarvitaan laukaisija ja maalitaulu -- eli tässä suvaitsevaiset, jotka yrittävät estää katastrofin eli tappamisen ja raiskaamisen.
-
Pidän ainakin viikon loman, toipuminen rasisteilta tulevasta solvaamisesta ja kiusanteosta vie voimat.
Kiitos kun jaksoit lukea.


Rasistinen "rajat kiinni" kulkue Helsingissä 2015 syksyllä. Deindividuaatio on vaarassa, koska seuraavaksi Aleksanterinkadulla normaalit ihmiset kääntyvät surullisina pois, kannustusta ei kuulu ja  tunnelma on häpeilevä ja ahdistunut.


Ei kommentteja: